Jouluisia makuja

Lähdin pitkästä aikaa käymään synnyninseudulleni.Tarkoituksena laittaa isän ja äidin haudat talvikuntoon ja samalla tavata siskoni. Mukaan piti keksiä joku helposti mukana kulkeva tarjottava. Nyt menin siis todella helpolla reseptillä.Valmista piparkakkutaikinaa kaupasta ja siitä se lähti.


Myllyn Paras piparkakkutaikina. Kauli leivinpaperin päällä jolloin helppo siirtää vuokaan.
Leikkaa reunat tasaiseksi ja esipaista 175 asteessa uunin alaosassa noin5 min.

Vispaa 4 dl kuohukermaa vaahdoksi ,lisää 2 rkl sokeria vaahdotuksen aikana.
Lisää 180 gr maustamatonta tuorejuustoa sekä 200gr Arlan Piparkakunmakuista rahkaa.
Lisää myös 2 rkl vaniljakreemijauhetta ja sekoita massa tasaiseksi.

Levitä ohut kerros täytettä pohjalle. Ripottele päälle noin 100 gr Fazerin piparkakunmakuista joulusuklaata. Lisää loput täytteestä ja paista uunin alaosassa. 175 astetta ja noin 20 -25 minuuttia.( Suklaan voi hyvin jättää pois.Tällöin ei ole niin makea)

Kauli ylijäävästä piparkakkutaikinasta koristeita piirakan pinnalle. Lisää ne ja paista vielä noin 5 minuuttia. Varo ettei koristeet pala.

Seuraavan kerran kokeilen jotain muuta rahkaa. Jotain ehkä raikkaampaa. Tuo pohja toimii aika monen kanssa.
                                                       //Lena

2 comments

  1. Wau, nyt sait kuulostamaan niin helpolta, että minäkin voisin onnistua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan varmasti onnistut.Jos ei sulla ole tuota vaniljakreemijauhetta jätä se pois. Täyte on silloin hieman löysempää mutta ei vaikuta makuun.Mä tykkään leipoa aika rennolla otteella.

      Delete

Kaunis kiitos sinulle joka kommentoit bloggaustani.