Monikkoperhe

Mitä jos lapsia syntyy enemmän kuin yksi? Miltä se tuntuu? Mitä se tuo tullessaan? Meille luoja soi kolmoset vuonna 1990. Ihan parasta mitä voi ihmiselle sattua. Ei eikä se ollut mikään shokki kun selvisi että vauvoja tulee kolme.Moni sen kysymyksen on esittänyt. Olin kolmekymppinen tullessani raskaaksi ja aika jalat maassa tyyppi. 
Tässä kuvassa lapset tammikuussa 1991. Lasten nukkuessa minä ompelin heille vaatteita. Silloin ei löytynyt sopivia vaatteita kaupasta.

Tiesimme toki että monikkoraskaus sisältää suunnattomasti riskejä joten emme leijailleet pää pilvissä ja hankkineet kotia täyteen vauvan tarvikkeita. Koko raskaus oli ylä-ja alamäkiä täynnä. Olin laivalla töissä ja ensimmäisellä kolmanneksella heräsin eräänä yönä hytissäni viiden aikoihin ja huomasin että koko sänky täynnä verta. Sairaanhoitaja hälytettiin paikalle ja hän totesi että tässä vaiheessa ei voi muuta kuin odottaa Tukholmaan saapumista ja sieltä suoraan sairaalaan. Ne oli muuten aika pitkät tunnit ja päässä risteili monia ajatuksia. Ambulanssi oli satamassa odottamassa ja  mut vietiin sairaalaan. Siellä sain odotella monen muun samassa tilassa olevien äitien kanssa. Parin tunnin odottelun jälkeen pääsin lääkärin vastaanotolle ja ultraan. Siellä varmistui että vauvojen sydänäänet kuuluivat ja syytä vuodolle ei tiedetty. Onneksi ruotsi on toinen voiko sanoa äidinkieli koska muuten olisi ollut todella vaikea kommunikoida ja saada faktatietoa niin kriittisellä hetkellä.Sen huomasin heistä joilla ei löytynyt yhteistä kieltä. Olisivat halunneet pitää mut sairaalassa kunnes vuoto loppuu tai syy löytyy mutta halusin takaisin Suomeen ja omaan sairaalaan. Luotin enemmän omaan terveydenhoitoon. Taksilla satamaan ja laivalla takaisin Suomeen. Helsingistä bussilla Turkuun ja suoraan TYKSiin. Miksikö bussilla? Sillä ei ollut mitään merkitystä millä sieltä tulin koska jos olisi tullut keskenmeno se olisi tullut kulkuvälineestä riippumatta. Tyksissä tuli vietettyä muutamia päiviä. Vuodon syy ei koskaan selvinnyt ja se loppui aikanaan. Vauvojen sydänäänet olivat voimakkaat joten kotiin ja en enään palannut töihin. Kesä meni hiljakseen mutta elokuussa alkoivat ongelmat. 21.8 jouduin TYKSiin koska epäiltiin että tiputtelin lapsivettä. 4.9 alkoi lievät supistukset, niitä tuli ja meni. 5.9 kohtu oli kiinni mutta illalla alkoi kovemmat supistukset 5 min välein. Sain tiputuksessa lääkettä joka hillitsee supistuksia. Sydän hakkasi ja olin ihan horkassa. Seuraavana yönä 02.00 päivystävä lääkäri siirsi mut synnytysosastolle koska väistämätön on edessä. Vauvat ovat valmiita syntymään. Ei se näin pitänyt mennä. Raskausviikkoja takana vasta 26. Siellä mä sitten olen synnytyssalissa ja eikä mitään tietoa tulevasta. Lasten isällä eikä omalla perheelläni ole mitään tietoa mitä tapahtumassa. Aamun lääkärinkierrolla saan tietää että kohtu auki ja vauvat todellakin syntyvät tänään. Normaali alatiesynnytys joka on lempeämpi vauvoille. Saavat hieman lisäaikaa. Mä alan siellä vuoteella väittämään että en edes tiedä mitään alatiesynnytyksestä koska näiden vauvojen piti syntyä keisarinleikkauksella enkä siis käynyt missään synnytysvalmennuksessa missä opeteltiin hengittämään ja puhkumaan ja puhisemaan niinkuin elokuvissa. Jälkeenpäin naurattaa mutta ei silloin. Onneksi koko synnäritiimi oli aivan huippua. Aamupäivällä poltot 4 min välein ja puolilta päivin 2 min välein. Olin edelleen tiputuksessa. Pyysin henkilökuntaa soittamaan tutulle kätilölle joka oli sairaalassa töissä. Onneksi oli työvuorossa. Ihana Päivi. Hieroi mun selkääni, pyyhki hikeä ja rauhoitteli.Kävi aina kun omilta töiltään ehti. Kun Päivi lähti töihin seuraa piti eräs kandi eli mua ei jätetty yhtään yksin. Koska viikkoja oli niin vähän niin en saanut enkä pyytänyt mitään kivun lievitystä. 14.00 aikoihin mua aletaan valmistella synnytykseen. Henkilökuntaa oli paljon paikalla ja varmaan syystäkin. Sitten alkoi tapahtua. Voimakas supistus , pari ponnistusta ja ensimmäinen vauva syntyi 14:50. En ehtinyt edes nähdä häntä. Pieni hengähdystauko ja ponnistus. Seuraava vauva ulkona ja kello osoitti 14.54. Enkä taaskaan ehtinyt nähdä.  Kolmas vauva oli poikittain. Vauva yritetään kääntää. Ei onnistu. Kolmas syntyy 15.00 perätilassa. Viimeisen vauvan näen ihan vilahdukselta. Keskimmäinen parkaisee jossain lähellä. Kaikki kolme elossa ja minä huudan ilosta. Vauvat viedään kiireellä pois. Meille oli kuulemma syntynyt tyttö-poika-tyttö. Seuraavaksi yritetään irroittaa istukat. Ei onnistu. Uusi yritys pikanukutuksessa mutta ei onnistu. Tässä välissä tultiin kertomaan että meille syntyi poika-poika- tyttö. Ja taas mua vietiin.Ei muuta kun leikkuriin missä mua oltiin operoitu 45 min. Illalla herään vajaan viiden tunnin kuluttua synnytyksestä ihan paniikissa. En saa henkeä ja yritän kiskoa kaikkia letkuja pois. Kurkkuun sattuu kun on ollut hengitysletkut. En saa juoda mutta juon silti. Kaamea jano. Kun olin itse nukutuksessa on Päivi saanut soitettua mun vanhimmalle siskolle joka sai sanan mun veljelle joka vuorostaan sai sanan lasten isälle joka oli  töissä ( laivalla).  Muistakaa että tämä oli aikaa ennen kännyköitä. 
Omat vanhempani olivat todella huolissaan ja ymmärrän sen täysin. Illalla puhuin  oman äitini kanssa ja sain kerrottua että toistaiseksi kaikki hyvin.
A lapsi poika syntyi 14:50. Paino 760 gr,pituus 32 cm
B lapsi poika syntyi 14:54. Paino 705 gr,pituus 32 cm
C lapsi tyttö syntyi   15.00  Paino 820gr, pituus 34 cm
Vaikea saada yöllä unta ja odotan vaan että pääsen katsomaan vauvoja. En ehtinyt heitä synnärissä näkemään ja seuraavana aamuna kävelen kerrosta alemmas katsomaan heitä.
Se tunne kun näet heidät eka kertaa. Niin pieniä ja kaikkien letkujen peitossa keskoskaapissa. Olen itse liian heikossa kunnossa ja mut haetaan sängyllä pois.
Mut kotiutettiin 13.9 ja ihana päästä omaan kotiin ja samalla haikea olo kun lapset jäivät keskolaan. Seuraavien kuukausien aikana keskola tuli hyvinkin tutuksi. Kävimme siellä joka päivä ja välillä kaksikin kertaa.Iltaisin vielä soiteltiin ja kyseltiin viimeiset kuulumiset, C lapsi eli tytär pääsi kotiin 10.11. Kotiinlähtöpaino oli 1960gr ja pituutta 39 cm. 
B lapsi kotiutui 4.12. Painoa oli 2270 gr.  Huoli oli kolmannesta vauvasta joka jäi sairaalaan. Hänellä painoa 2160 gr. Lasten isän ollessa töissä oli omat vanhempani mun apuna. Ilman heitä olisin ollut ihan pulassa. Kaksi pientä vauvaa kotona ja yksi sairaalassa. Hieman tarvittiin apukäsiä. Vihdoinkin koitti se päivä kun A lapsi kotiutettiin 3.1.1991. Mutta sitä iloa kesti vain päivä. Pulautti kaikki maidot joka syötöllä ja joutui sairaalaan takaisin seuraavana päivänä. Hän joutui olemaan siellä kolme päivää kunnes pulauttelu loppui. Olen alusta asti kirjoittanut päiväkirjaa ja nyt itken ja nauran kun luen sitä. Koko tuo syksy on ollut sellaista vuoristorataa.Huoli lapsista ollut valtava. Heillä oli todella paljon ongelmia koko syksyn mikä varmaan on ihan tavallista noin pienillä. Meitä varoiteltiin pitkin raskautta ja myöskin heidän synnyttyä että pitää varautua pahimpaan. Olivat niin pieniä rääpäleitä mutta onneksi saivat parasta hoitoa mitä Suomesta voisi saada. Oli myös raskasta aikaa ei vain meille vaan koko mun perheelle. Elimme koko tuon syksyn hetkestä hetkeen pienin askelin ja iloiten jokaisesta uudesta päivästä. Puhun mun perheestä koska valitettavasti toisia isovanhempia ei ollut elossa.
Ylläolevassa kuvassa vauvat siinä 6 viikon ikäisenä.  A lapsi 1255 gr, B lapsi 1250 gr ja C lapsi1350 gr
 Tässä kuvassa syötän eka kertaa tytärtä. Joi 41 ml maitoa.
Ristiäiset pidettiin helmikuussa 1991. Tässä mummin ja ukin turvallisessa sylissä.Mulla oli maailman parhaat vanhemmat.Olen onnellinen jos olen puoliksikaan niin hyvä äiti kuin oma äitini oli ja niin hyvä vanhempi kuin oma isäni oli. He olivat läsnä kolmosten elämässä ihan alkumetreiltä hamaan loppuun asti. Omani isäni nukkui pois 1998 ja äiti 2011. Heitä saan kiittää niin monesta asiasta. Ovat aina olleet tukena ja turvana. Ovat hoitaneet lapsia,olleet läsnä ja olleet heille esimerkkinä. Minä en koskaan ole riidellyt omien vanhempieni kanssa, ei ollut mitään syytä. Samoin en ole koskaan riidellyt omien lasteni kanssa. He eivät ole koskaan puhuneet rumasti eivätkä muutenkaan aiheuttaneet pahaa mieltä ja siitä olen niin kiitollinen ja iloinen. Luulen että yksi syy siihen on kun lapset seurasivat niin läheltä mun ja vanhempieni välejä.Syvä kunnioitus suuntaan ja toiseen. En ole koskaan ymmärtänyt miksi toiselle pitää huutaa kun asioista pitää pystyä puhumaan. Ja puhua ainakin minä osaan kiitos karjalaisen äitini. Jäätävää katsoa lapsia jotka puhuvat hyvinkin rumasti omille vanhemmilleen tai toistepäin. En vaan ymmärrä. Asiat eivät missään nimessä parane rumilla sanoilla ja huutamisella. Se että omat vanhempani olivat hyvin paljon läsnä lastemme elämässä on myöskin muokanneet heistä sellaisia nuoria aikuisia kuin tänä päivänä ovat. Vanhempani hoitivat heitä pieninä ja lapset hoitivat pyyteettömästi äitiäni kun hän tarvitsi apua viimeisinä vuosina. Uskon että mummi ja ukki ovat ylpeitä kun katsovat meitä tuolta pilvenreunalta.

Tässä kolmosten vaunut mitä ei Suomesta saanut. Tilasin nämä Saksasta. Nämä olivat varsinaiset vankkurit. Täytin kaupunkibussissa sen koko välin missä normaalisti mahtuu olemaan ainakin kahdet vaunut. Käytin tosi paljon bussia liikkumiseen eivätkä bussikuskit aina olleet niin iloisia siitä. Joutuivat aina tulemaan nostamaan näitä sekä bussiin että bussista pois. Näillä kun liikkui niin aina oltiin huomion kohteena. Olimme kerran koko perhe Tukholmassa ja enkä tiedä kuinka monen turistin kameraan meidätkin ikuistettiin.
Rattaat tilattiin Espanjasta vuonna 1992. Onneksi eräs ystäväni osasi Espanjaa koska tilaus tehtiin puhelimitse. Jostain löysin lähimmän liikkeen mikä myi kolmosten rattaita ja se oli Barcelonassa. Niin teimme tilauksen ja veljeni ne haki työmatkallaan sieltä lastentarvikeliikkeestä. Hän oli laivalla töissä ja juuri se alus oli vuokrattu Barcelonaan kesäolympialaisten ajaksi. Rakas veljeni toki ei sitten ollut avannut laatikoita joten hieman jännitti kun mummin ja ukin kanssa ajoimme Helsinkiin hakemaan rattaita. Mutta aivan mainiot rattaat sieltä paljastui. Tässä taidamme olla MS Isabellan kanssa Visbyn risteilyllä
Aloitin pianotunnit jossain vaiheessa ja tässä lapset päättivät omia mun sähköurut
2 vuotis kuvilla
 Vietimme paljon aikaa saaristossa siskoni mökillä. 
Saaristossa kun asuimme kuului jalkapallo joka mukulan harrastuksiin.

Muutimme saaristoon lasten ollessa kolmevuotiaita. Halusimme heidän saavan elää huolettoman lapsuuden kuten itse sain. Asuimme Taalintehtaalla jossa meri ja luonto lähellä. Saivat toteuttaa itseänsä turvallisessa ympäristössä. Saivat juosta metsissä, käydä meressä uimassa, kalassa isänsä kanssa. Kyllä minäkin kävin heidän kanssa kalassa mutta silloin ongittiin katkaravuilla. Jep juuri niin. Mua ällötti jonkun madon laittaminen koukkuun ja kaloiltakin pyysin anteeksi kun jouduin ne tappamaan. Olivat lastentarhassa pari päivää viikossa jotta oppivat huomioimaan muutkin lapset ja tottelemaan muitakin kuin meitä.
Kolmen vanhana laitoin rattaat pois ja saivat alkaa pyöräilemään.Koska heitä oli kolme saivat opetella omatoimisiksi aika aikaisessa vaiheessa. Heidän kanssa on kyllä sattunut kaikenlaista. Kerran intouduin maalaamaan heidän sängyt. Puhelin soi ja maalipurkit oli auki. Puhelun loputtua huomasin että maalipurkit oli kaadettu sänkyihin ja kolmikko maalasi käsin huoneensa seiniä. Ei siinä mitään. Olipahan tilataideteos. Lasten ollessa parivuotiaita olin tehnyt tilausneuleen missä oli 54 eri väriä. Olin juuri höyryttänyt sen ja oli kuivumassa koska sitä oltiin tulossa hakemaan seuraavana päivänä. Puhuin siskoni kanssa puhelimessa ja huomasin sivusilmällä jotain liikehdintään. Olin huolimattomasti jättänyt sakset esille jolloin A lapsi päätti leikata palkeenkielen toiseen hihaan. Laitoin luurin alas ja sakset lapsen kädestä pois. En polttanut tupakkaa mutta tuossa kohtaa en sanonut sanaakaan vaan menin pihalle ja poltin kaksi tupakkaa. Seuraava yö meni koneneuloessa ja sainkin hihan korjattua ja se oli valmiina seuraavaana päivänä.
Elämä on ollut hauskaa ja tapahtumarikasta tämän kolmikon kanssa. Päivääkään en vaihtaisi pois. Valitettavan usein mua ollaan säälitty kun liikuin vaunujen kanssa. En ymmärtänyt sitä. Kolmosten äitinä ei ole ollut niin rankkaa kuin voisi kuvitella. Tietenkin  siihen vaikuttaa se että lapset ovat olleet terveinä ja ovat olleet helppoja lapsia. Mutta varmasti on raskaampaa heillä joilla on lapset ihan peräkkäin vaikka vuoden välein. Oli päiviä kun en ehtinyt vaihtaa yöpaitaa muihin vaatteisiin tai edes harjaamaan hiuksiani.Sitäpaitsi meillä oli kaikki mukavuudet tiskikoneesta lähtien joka helpotti elämää.Tiedän että moni vaati monikkoperheille erikoiskohtelua mutta mielestäni siihen ei ollut mitään syytä. Lapsia tuli yhden sijaan useampi mutta on paljon perheitä joissa lapsia jotka syntyneet ihan peräkkäin. Toki kaikki piti hankkia 3 x eikä voinut periä mitään sisaruksilta.Mutta entä sitten. Me pääsimme ainakin siitä että uhmaiät olisivat olleet eri aikoina. Koska lapset syntyivät niin aikaisin niin en imettänyt heitä. Sen puolesta ja kuin myös vaippojen osto oli aikamoinen kuluerä. Se säästettiin sitten muualta. Chanelin ja Diorin kasvovoiteet vaihdettiin Pirkan tuotteisiin.Kaikkea ei voi saada. Ihana veljeni haki aina kotiintulo matkoillaan halpoja vaippoja Helsingin läheltä. Olivat teippivaippoja joista puuttui toinen teippi. No siinä käytimme maalarinteippiä.Toimi ihan hyvin kun vaipat olivat varmaan 70% halvempia kuin kaupan. Elimme elämäämme rennolla otteella. Jossain vaiheessa oli helpompaa levittää kaikki patjat makkarin lattialle ja nukkua siellä kaikki sikin sokin. Kun emme enää jaksaneet katsoa syöttötuoleja teimme lapsille oman ruokapöydän. Pyöreästä pöydästä jalat lyhyemmiksi ja pienet lasten ruokatuolit heille. Mutta oli yksi asia mistä pidimme tiukasti kiinni. Ruokailu. Ruuan kanssa ei leikitty ja kaikki söivät samaan aikaan pöydän ääreessä. Se oli aika jolloin syötiin rauhassa ja hieman vanhempana pohdimme päivän tapahtumia. 
Ihan jo pienenä yritimme pitää huolta että jokainen sai äidin ja isän kanssa omaa aikaa. Sitä jokainen lapsi tarvitsee. Jokainen on oma persoona ja siksi en pitänyt siitä että heistä usein käytettiin nimitystä Holmströmin kolmoset. Joo ovat samaan aikaan syntyneet mutta heillä on ihan nimet millä puhutella.
Yksi  asia mitä en koskaan ole oppinut ymmärtämään oli miten röyhkeitä ihmiset ovat. Miten jollekin tutulle tai ventovieraalle tulee edes mieleen tulla kysymään miten nämä lapset ovat saaneet alkunsa. Siisus mikä kysymys ja vastaus on ollut aina sama. Miten yleensä lapset saavat alkunsa. Tuolla Taalintehtaalla ensimmäiset kolmoset syntyivät -40 luvulla ja synnytys tapahtunut paikallisessa sairaalassa. En usko että silloin on esitetty tuota kysymystä.
Olen äärettömä ylpeä äiti ja olen aina puolustanut ja tulen aina puolustamaan lapsiamme kuten leijonaemo.Olemme tiivis perhe vaikka ovat aikuisia ja heillä oma elämä ja perheet. Meistä tuli viime vuonna myös isovanhempia kun tytär sai pojan. Alkoi uusi jakso tässä vanhemmuudessa.Olisipa omat vanhempani saaneet tavata tämän pienen Miro pojan.


Kiitos kun jaksoit lukea tämän pitkän postauksen.
                                            //Lena

ps. Kuvat on julkaistu A, B ja C suostumuksella

No comments

Kaunis kiitos sinulle joka kommentoit bloggaustani.