Pieni sidottu kirja

Koukussa kirjoihin tai oikeastaan niiden tekemiseen.



Tällaisen pienen kirjan tekemiseen kuluu aikaa pari päivää. Paperin leikkaamiseen, taittamiseen sekä tietenkin ompeluun kuluu yllättävän paljon aikaa. Liima myös kestää aikansa kuivua.Tylsin osuus on mitata ja merkata ompelukohdat.Mutta siinä pitää kuitenkin olla tarkka koska muuuten kirjan sivut eivät ole tasassa.
Koristeena vanhat korunosat sekä vanha vyö.Pinta käsitelty Priman vahalla.
 Kirjassa 100 sivua sekä välissä muutama kuminauha joten lisäsivuja voi liittää tarvittaessa.

Ensimmäistä aukeamaa koristaa kukkapaperi sekä sinettilakka.
Olen viime vuoden aikana tehnyt aika monta kirjaa tai albumia ja en oikeasti ole koskaan ajatellut mitä niillä kaikilla teen. Nyt päätin tyhjentää tuota luovaa tilaani ja laitan myyntiin osan tekemistäni töistä.Teen niille oman kansion tuonne FB:n puolelle. Hieman haikea luopua niistä mutta pakko tilanpuutteen vuoksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille

//Lena

No comments

Kaunis kiitos sinulle joka kommentoit bloggaustani.